PRIIMA-KESKUS CALAHONDA 20.11.20

PRIIMA-YHTIÖIDEN TOIMINNAN KASVUSSA ESPANJA MERKITTÄVÄSSÄ ROOLISSA

Priima-Yhtiöitten ja Andacaren Espanjan toiminnot ottivat merkittävän askeleen lokakuussa kun Calahondaan toteutettavan Priima-Keskus Linnunlaulun maa-aluehankinnan kaikki myyjälle asetetut ehdot täyttyivät. Notaariasiakirjat allekirjoitettiin ja loppukauppahinta suoritettiin. Hanke voi nyt edetä itsenäisesti muusta vahvistetusta kaava-alueesta riippumattomana.

”Korona-tilanne ei vaikuta lamauttavasti hankkeen suunnitteluun, ellei tilanne tästä eskaloidu. Toki se aiheuttaa haasteita, hidasteita ja lisäkustannuksia suunnittelutiimin matkustamiselle ja työskentelylle”’ toteaa johtaja Jari Rastas Priima-Yhtiöistä. ”Usean vuoden työ on tuottanut tavoiteltua tulosta ja hankittu maa-alue on omiakin odotuksiamme parempi. Tilanne on kaavatilanteenkin osalta nyt selkeä hankkeen täydelle suunnittelulle, mikä ei Espanjassa koskaan ole mitenkään yksiselitteinen asia. Myös Mijasin viranomaiset ovat olleet asioissa joustavia. Meillä on useita merkittäviä aluehankkeita suunnittelussa myös Suomessa mutta Espanja on meille tärkeä tulevaisuuden alue” tiivistää Rastas.

Calahondan Linnunlaulu tulee olemaan sekä Suomelle että Espanjassa merkittävä erilaisten toimintojen ja suomalaisen osaamisen keskittymä sekä kehityskohde. Kohteeseen toteutetaan uusimpia innovaatioita hyödyntäviä rakennusteknisten laitteistojen kombinaatioita. Siitä tulee myös energiatehokkuuden taidonnäyte, jossa hyödynnettäviä räätälöityjä järjestelmiä. Kehitystyötä voidaan esimerkiksi aurinkoenergian käytön osalta hyödyntää jatkossa muuallakin. Asumismukavuus, turvallisuus ja helppokäyttöinen digitaalisuus ovat kohteessa keskeisissä rooleissa: esimerkkeinä raikas ja suodatettu sisäilma, huoneistokohtainen ohjaus ja informaatio, turvajärjestelmät. Tulevan käyttäjäkunnan ajatuksia kuunnellaan jo suunnittelussa.

Merkittävimpiä suomalaisia laite- ja tuotevalmistajia on osallistumassa toteutukseen ja kiinnostus mukaan pääsyyn on kova. Espanja on näiltä osin monille suomalaisyrityksille uusi ja kiinnostava alue, joten hanke tarjoaakin konkreettisen ja näkyvän mahdollisuuden nousta näkyvästi tietoisuuteen uudessa markkinassa. Siitä kohteen ainutkertaisuus sekä medianäkyvyys pitävät huolen. Myös se että yhteistyössä on mukana merkittäviä koulutuksellisia tahoja kuten Turun AMK ja Malagan yliopisto tuottavat merkittävää lisäarvoa.

VAIKUTA SUUNNITTELUUN JA PALVELUKEHITYKSEEN!

Nyt suunnitteluvaiheessa haluamme antaa tuleville asukkaille ja käyttäjille mahdollisuuden tuoda esille ideoita ja ajatuksia. Niin toiminnan sisältöön kuin kohteen muuhunkin toteutukseen. Andacen nettisivuille on avattu marraskuussa 4.12 asti auki oleva kysely. Siihen vastaamalla pääset vaikuttamaan. Sekä voit voittaa Ravintola Kukon lahjakortteja tai lahjakortin El Corte Inglesin tavarataloon!

Tervetuloa vastaamaan sekä Andacaren asiakkaaksi!