Koronaviruksen vaikutukset Andacare S.L.:n toimintaan ja Priima-Yhtiöitten Espanjan toimintaan

Share on facebook
Share on twitter
Share on linkedin

Sekä Espanjan että Suomen valtioiden päätettyä laajoista, rajoittavista toimenpiteistä viruksen etenemisen ehkäisemiseksi olemme myös joutuneet arvioimaan Andacaren toimintojen tilannetta.

Varsinkin matkustusliikenteen rajoitukset ja siitä johtuva rajojen sulkeminen vaikuttaa välittömästi kykyymme edetä toimintojen kehittämisessä alun perin suunnittelemamme aikataulun mukaisesti. Erityisesti Espanjassa voimassa oleva valmiustila sekä terveydenhoidon haasteellinen tilanne eivät mahdollista operatiivista toimintaamme toistaiseksi. Toimistollamme ei myöskään ole miehitystä.

ESPANJASSA VIREILLÄ OLEVIEN KIINTEISTÖHANKKEITTEMME SUUNNITTELUTYÖ JA EDISTÄMINEN, KUTEN PRIIMA-YHTIÖIDEN MUUKIN TOIMINTA JATKUU NORMAALISTI JA KESKEYTYKSITTÄ.

LÄÄKÄRINHOITOA VAATIVISSA TILANTEISSA TEITÄ PALVELEE KUMPPANIMME XANIT VITHAS /BENALMADENA sekä FUENGIROLA. Tosin terveydenhuollon toimijoiden kapasiteetti on toistaiseksi ylikuormitettu!

Tilanteen keston epävarmuudesta johtuen emme tällä hetkellä valitettavasti pysty tarkentamaan palveluidemme laajemman tarjonnan avaamista, informoimme asiasta välittömästi tilanteen normalisoiduttua. Arvioimme poikkeustilanteen kuitenkin kestävän vähintään useita viikkoja.

HUOMIO! AUTOLIIKENTEESEEN LIITTYVÄ NEUVO:

USEAT MAAT EUROOPASSA MUKAAN LUKIEN SUOMI OVAT SULKENEET RAJANSA TAI VÄHINTÄÄNKIN RAJOITTANEET LIIKENNETTÄ. Toistaiseksi läpikulku rajoilla on toiminut. Tilanne voi kuitenkin tiukentua. On mahdollista että jäätte jumiin autolla jonnekin päin Eurooppaa pahimmillaan karanteeniin viikoiksi, joten harkitkaa tilannetta ennen kuin lähdette ulos Espanjasta. Euroopassa terveydenhuolto on ylikuormittunut ja maiden omat kansalaiset ovat nyt etusijalla. Myös lääkkeistä voi tulla pulaa!

Joitakin lentoja Suomeen voi toistaiseksi olla. Tässä ohjeemme on hyödyntää nettiä, tosin operaattoreiden järjestelmät ovat ylikuormittuneet. Suosittelemme kuuntelemaan Radio Finlandian tiedotteita ja uutisia pysyäksenne ajan tasalla Espanjassa sekä Suomessa tapahtuvista toimenpiteistä Koronavirus-tartuntojen välttämiseksi sekä ajantasaisesta tilanteesta!

Joitakin hyödyllisiä yhteystietoja: WWW.RADIOFINLANDIA.FI
LINKISTÄ AUKEAVALTA NETTISIVULTA SAA MYÖS LÄHETYKSEN AUKI!

SUOMEN ULKOMINISTERIÖ : WWW.UM.FI
SIVUILLA PÄIVITTYVÄT KULLOISETKIN AJANTASAISET OHJEET SUOMEKSI

WWW.VITHAS.ES/BENALMADENA /SAIRAALA – JA LÄÄKÄRIPALVELUT

ANDACAREN PÄIVYSTÄVÄ PUHELIN KIINTEISTÖJEN ONGELMATILANTEISSA : +34 692 170 990

SUOMEN KUNNIAKONSULAATTI MALAGASSA : +34 952 212 435 TAI +34 628 117 746
SÄHKÖPOSTI : sanomat.mla@formin.fi

ANDACAREN SIVUSTOLTA PALVELUHAKEMISTOSTA LÖYTYY MYÖS MM. APTEEKKIEN JA MUIDEN HYÖDYLLISTEN TAHOJEN YHTEYSTIETOJA.